Naiset tunturissa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Yhteystiedot | På svenska | In English | Sivukartta | Intranet

Tervetuloa Tunturikeimiölle!

Naiset tunturissa päiväkirjan lehdiltä

 

Naiset tunturissa – päiväkirjani lehdiltä

 

Kiitos Jumalalle kaikesta. Tämä tuli tutuksi meille runsaalle kolmellekymmenelle syksyisen Naiset tunturissa -viikon vaeltajalle. Juuri luonto on paratiisista ainut kuva, joka meillä maan päällä on. Paratiisin kuvajainen tunkeutui verkkokalvoillemme kaikkina päivinä. Siitä sai tuntuman Kukastunturin kuiskauksissa, Oloksen oivalluksissa, Särestön säihkeessä, Keimiön korkeudessa, Naistenlammen lempeydessä. Suurena sisarpiirinä kokoonnuimme ekumeenisesti hartauksiin, lämminhenkiseen yhdessäoloon Tunturikeimiön talkooperinnettä unohtamatta. Risti toivon merkkinä oli päivien teema, jonka äärellä vietimme aikaa myös Jerisjärven kyläillassa ja yhden aamupäivän hiljaisessa vaelluksessa.

 

Kolmekymmentäkolme naista eri puolilta Suomea ja eri kirkkokunnista kokoontui perinteiseen Naiset tunturissa -tapahtumaan NNKY-liiton Tunturikeimiölle 26.8.-1.9.2018 juuri sille tunturialueelle, jossa tieteellisten tutkimusten mukaan on maailman puhtain ilma.

 

Toimintakeskuksen isäntä Kristian Pieviläinen vastasi tunnetuilla taidoillaan ohjelmasta, aterioista, historiatiedosta ja päivänpolitiikasta. Järjestösihteeri Riita Räntilä oli tapahtuman ohjaaja apunaan Sirpa-Maija Vuorinen. Eräopasopintoja suorittava, kokenut eränkävijä Maikku Rantala suoritti opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa ja tottuneet Keimiön-kävijät Pirjo Kuokkanen ja Helmi Neuvonen toimivat tarkkoina ja taitavina vaellusoppaina. Unohtaa emme myöskään voi tunturikoira Lunaa, eräopas Maikun uskollista ystävää. Luna sulatti kaikkien sydämet.

 

Tunturissa tullaan tuttaviksi

Saapumispäivä on sunnuntai 26.8. Tunturikeimiön tienhaaraan pysähtyy Lapin linjojen bussi pariin eri kellonaikaan. Iloisia naisia purkautuu bussien täydeltä, halataan vanhat ja uudet tutut. Lentokenttätaksi tuo väkeä ja erikokoiset yksityisautot täyttävät pihan. On vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Tunnelma kihelmöi jännityksestä, mutta on alusta asti lämmin ja välitön. Illan tullen tunnetaan toisemme jo vähän paremmin. Tutustumisessa auttavat Riitta Räntilän ohjaamat tutustumisleikit. Päivän päätteeksi hiljennytään hartauteen, laulamme ortodoksisen kirkon lauluperinteeseen kuuluvan ehtooveisun, joka on yksi vanhimmista kristikunnan rukouksista: Elettyämme auringon laskuun, nähtyämme illan koiton, me veisaamme, ylistämme Jumalaa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, Jumalan Poikaa, elämän antajaa. Kohtuullista on, että sinulle kaikkina aikoina hartain äänin ylistystä veisataan….

 

Maanantain aamusauna kutsuu ja varhaisheränneet sinne säntäävät suoraan sängystään. Eikä siinä vielä kaikki, moni polskahtaa myös aamu-uinnille kauniiseen, mutta viileään Naistenlampeen. Toisten, kuten minun, heräämistä vauhdittaa enemmänkin tarjolla oleva aamupala. Valmiiseen pöytään pääsy on kaikille luksusta.

 

Päivät alkavat hartaudella ja päättyvät myös. Niissä pääsemme tutustumaan eri kirkkokuntien perinteisiin. Myös ev.-lut. kirkon sisältä on ammennettavissa hartautta, joka voi olla joillekin uutta, kuten hiljaisuuden- ja taizé-hartaudet. On myös hyvä kuulla naisten kokemuksia eletystä elämästä omakohtaisina kertomuksina tai runoina. Voimallista veisuuta ei myöskään ole unohdettu. Tuttuihin ja vähemmän tuttuihin virsiin on helppo yhtyä, kun joukossamme on taitava Helka-kanttori.

 

Ensimmäiselle kokonaiselle leiripäivälle on luvassa vaellusta rivakoille ja köpsäköille eli eri kuntotasot ja kiinnostukset huomioidaan. Kristian on etukäteen käynyt vaeltamassa viikon reitit ja ensimmäiseksi kohteeksi hän on valinnut Ylläksen maastot, jossa valloitettava huippu on Kukastunturi. Fläppitaululle Kristian piirustaa karttaa ja kertoo tulevasta haasteesta. Helmi, Maikku ja Pirjo lähtevät oppaiksi.

 

Äkäsjoen partaille siirrymme bussilla ja siellä on mahdollisuus valita rivakoiden tai köpsäköiden reittien väliltä. Kukastunturille on muutaman kilometrin loiva nousu mäntykangasta myöten. Huipulle pääsee leppoisasti vaeltaen, mutta sinne voi sännätä myös juosten tai polkien maastopyörällä, joita onkin reitillä yllättävän paljon. Huipulla näköalat palkitsevat vaivan. Katse kuljettaa pitkin Pallaksen kerojen katkeamatonta ketjua, Lainio- ja Kesänkitunturien silhuetteja. Kamerat ovat jatkuvassa käytössä. Niin paljon on tunturien tunnelmaa tallennettavissa, mutta parhaatkaan kamerat eivät pysty kaikkea kauneutta luonnollisena tallentamaan.

 

Aurinkoisen ja selkeän sään meitä helliessä, saamme Kotamajalle päästyämme nauttia eväistämme ja erämaan rauhasta. Tunturikeimiölle saavuttuamme maistuu päivällinen, maistuu sauna, maistuu uinti. Ja hartauden jälkeen maistuu uni.

 

Tiistain taidevaellus

Suuntaamme kohti Kittilää, jossa pääsemme alkajaisiksi tutustumaan kirkkoon. Oppaanamme toimii nuorisotyönohjaaja Miia Kaartama, joka on myös Lapin NNKY:n varapuheenjohtaja. Engelin suunnittelema kirkko on valmistunut 1831. Kirkko on rakennettu alkujaan pitkäkirkoksi, mutta sitä laajennettiin ristikirkoksi 1886–1887, jolloin myös tornia korotettiin.

 

Kirkko on niitä harvoja kylän rakennuksia, jotka selvisivät perääntyvien saksalaisten tuhopoltolta Lapin sodassa 1944–1945, ja se on Kittilän vanhin säilynyt rakennus. Kirkossa on Johan Gustav Hedmanin 1831 maalaama alttaritaulu Jeesus ristillä. Öljyllä kankaalle maalattu teos on hyvin puhutteleva. Risti, jossa Jeesus on kuvattu, edustaa selkeästi T-ristiä, joka on nimenomaan Jeesuksen ajan rangaistusvälineen muoto. Risteistä lisää seuraavana päivänä.

 

Miia Kaartama kertoo kirkosta, työstään seurakunnassa ja myös Lapin alueen väestökadosta, paljon on muuttoa etelään. Ja kun Lappiin tulee uusia työntekijöitä, on kylän reaktio usein hieman torjuva, koska väki ajattelee, että pian tulokkaalla on jälleen muutto etelään edessä. Myös Miia on kokenut tällaista arvelua aluksi, mutta tilanne on oleellisesti muuttunut sen jälkeen, kun hän löysi Kittilästä elämänkumppanin. Toivoa on.

 

Kirkossa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Saarnatuoli on peräisin vuodelta 1687 ja se on saatu lahjoituksena Keminmaan vanhasta kirkosta. Nykyiset nk. sopuliurut on hankittu pääosin lahjoitusvaroin 1971. Kesä 1971 oli erityisen runsas sopulien vaellusvuosi, ja eläinten nahoista saaduilla tuotolla oli osuutensa urkuvarojen hankinnassa. Urut ovat Kangasalan urkutehtaan rakentamat. Oma kanttorimme Helka on Kangasalan asukas ja luonnollisesti pyydämme häntä urkuihin. Yhdessä veisaamme, ja siitä sitten bussiin ja kohti seuraavia seikkailuja.

 

Keula kohti Särestöniemeä. Vierailu Reidar ja Anttu Särestöniemen kotimaastossa on monelle unelmien täyttymys ja usealle jo ennestään tuttu, mutta kaikilla on yhteinen into päästä ihailemaan Reidarin taidetta ja saada tietää hänen vaiheistaan. Asuihan hän tällä paikalla koko ikänsä, eikä pelkästään asunut, vaan eli vahvan luomisvoimansa vallassa. Tulosta syntyi.

 

Monet meistä muistavat Reidar Särestöniemen (1925-1981) 1960-70-lukujen mediasta. Hänhän oli maan johtoportaan ja poliitikkojen, mm. Urho Kekkosen kaveri, hänestä oli usein lehtijuttuja ja häntä nähtiin televisiossa vaikkapa silloin kun Särestössä vierali Euroopan kuninkaallisia. Reidar itse oli aikansa valtakunnanjulkkis, mutta erityisen suuri kiinnostus kohdistui hänen taiteeseensa. Eikä häntä ole unohdettu. Yhä hänen teoksensa kiinnostavat sekä Suomessa että ulkomailla. Veljellään Antulla (1921-1997) oli keskeinen sija Reidarin elämässä ja hänen taiteensa vaalijana. Reidarin kuoltua. Anttu perusti säätiön, jotta Reidarin taide pääsisi kaikkien nähtäville.

 

Reidar opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa ja Helsingin yliopiston Piirustussalissa 1947-1952. Hän teki myös opintomatkoja Ranskaan ja Italiaan. Leningradin Ilja Repin -instituutissa hän opiskeli 1956-1959. Professorin arvon hän sai 1975. Töiden tyyli ja tekniikka muuttuivat 1960-luvun kevyistä pienistä töistä ja muotokuva-aiheista suuriin öljymaalauksiin ja abstraktimpiin Lappi-aiheisiin. Särestöniemen eläinaiheiset työt ovat aina olleet suosittuja. Tyypillisiä aiheita ovat ilvekset ja porot ja myös koivikot. Värimaailmoista tunnetuimpia ovat vahvat punasiniset tai pikantin oranssit. Maalaukset ovat suurikokoisia, niiden tunnelmaan voi ikään kuin astua sisään.

 

Astelu ja kiertely Särestöniemen miljöössä on lähes hengellinen kokemus. Meillä on mainio opas, kiertelemme vanhassa Särestössä, ateljeessa ja galleriassa, nautimme joka solulla taiteesta ja aivan erityslaatuisesta miljööstä. Myymälässä on myös esillä hálo-vaatemerkin tuotteita. Toukokuussa 2017 tuotiin markkinoille suunnittelija Jukka Puljujärven mallisto. Puljujärvi ammentaa inspiraationsa Lapin luonnosta ja taiteilija Särestöniemen teoksista. Kauniita asuja. Onnea ja menetystä nuorelle suunnittelijalle! Reidar elää.

 

Bussimatka kohti Tunturikeimiötä kuluu hiljaisen mietiskelyn merkeissä. Paljon on koettu, paljon on saatu. Mutta ei siinä vielä kaikki! Pyörähdämme vielä Levitunturin huipulla. Tosin tämä retki tehdään bussiavusteisesti. Mielenkiintoinen kokemus on huipun ympäri rakennettu vajaan kilometrin mittainen huippupolku, josta on mainiot näköalat kaikkiin ilmansuuntiin. Ja lisäksi polun varrella on kiintoisia infotauluja. Pitkään ihailemme myös porotokkaa. Mikä näissä elämissä on se, joka tekee niistä niin maagisella tavalla kiinnostavia! Vähitellen valumme bussimme kanssa alas rinnettä ja suuntaamme kohti Tunturikeimiötä, saunan löylyjä ja ilta-ateriaa. Seuraavan päivän seikkailut mielissämme.

 

Talkoilla tulosta – perinteet kunniaan

Keskiviikkoa vauhdittaa talkoomeininki. Talkoot on vanha tunturikeimiöläinen perinne. Leirikeskuksen historia alkaa talkoista ja perinne elää yhä. NNKY-naiset ostivat tontin 1949 ja 1950 pidettiin raivausleirit ja vuonna 1951 eri puolilta Suomea saapuneilla naistalkoolaisilla oli apunaan myös rakennusmestari sekä aktiivinen kyläläisten joukko. Eikä talkoista tahtonut loppua tulla. Vuosikymmenten varrella niitä on jatkettu.

 

Näillä perinteillä edetään edelleen. Kova kuhina käy leipomisessa, klapien pinoamisessa, ikkunoiden pesussa, mustikkametsässä. Teemalle Risti toivon merkkinä rakennetaan näyttely. Osanottajia on pyydetty tuomaan erilaisia ristejä ja niitä saapuukin useita kymmeniä. Kaunis ja puhutteleva näyttely syntyy.

 

Illalla on kyläilta. Jerisjärven kylän väki on 50-luvulta alkaen tuntenut paikan, ovat osallistuneet talkoisiin ja tukeneet toimintaa monin eri tavoin. Tunturikeimiö tunnetaan kansan suussa Naistenmajana, eikä tätä ole syytä muuttaa. Naistenmajalla tapahtuu. Päivän mittaan valmistuneet herkulliset karjalanpiirakat ja mettäkakot tekevät kauppansa kahvipöydän antimina. Niin herkullisia, ettei sanotuksi saa. Leipojina huhki leirin paras leivontamestarien A-ryhmä ja tulos on sen mukainen. Kyläilta on NT-viikon vanha perinne ja monille Keimiön-kävijälle ovat kyläläiset jo tuttuja. Vuoden kuulumiset vaihdetaan ja toivotaan, että jälleen seuraavana vuonna kohdattaisiin.

 

Rististä on moneksi

Risti toivon merkkinä -alustukseni valottaa kristinuskon tunnusta laajasti. Erilaisia ristikuvioita on yli neljäsataa. Ne ovat ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä. Niillä on ilmaistu olemassaolon perimmäisiä asioita jo ennen kristinuskon syntyä. Kristuksen risti teki kuitenkin ristikuviosta sovituksen merkin. Uskontoihin ristit liitti jo varhain se, että niissä leikkaavat pystysuora ja vaakasuora, vertikaalinen ja horisontaalinen. Näin on helppo ilmaista Jumalan ja ihmisen, ajallisen ja ikuisen, taivaallisen ja maallisen kohtaaminen.

 

Rankaisuvälineenä Jeesuksen aikaan oli tunnettu egyptiläisen T-ristin muotoinen risti. Siinä pystypuu päättyy poikkipuuhun. Pystyasentoinen paalu oli pysyvästi jo ennakolta asetettu maahan teloituspaikalle. Tuomittu pakotettiin kantamaan poikkipuuta vangitsemispaikasta teloituspaikalle. Renessanssin ajan taiteilijat ovat tosin kuvanneet Kristuksen kantamassa koko ristiä, mutta tämä kuvaamistapa ei liity historiatietoon. Titulus, uhrin rikoksesta kertova pieni laatta, naulittiin ristin kärkeen pään yläpuolelle. Tämä laatta, naulattuna pystypuuhun t-ristin kärkeen, on antanut yleisesti tuntemallemme ristimuodolle yläosan.

 

Alustuksessa selvitetään latinalainen, slaavilainen, kreikkalainen, armenialainen, Jerusalemin risti. Samoin kuin Yrjönristi, elämänpuuristi, Filippuksen, Andreaan ja Pietarin ristit, patriarkan ja paavin ristit. Vihkiristi, kelttiläinen risti, kahvaristi, apilaristi. Kaikkiaan käydään läpi kaksikymmentä ristikuviota eli vain 5 prosenttia neljästäsadasta. Ristin sanoma on kristillisen evankeliumin ydin. Kun Kristus oli noussut kuolleista, hänen opetuslapsensa lähtivät julistamaan ylösnoussutta Kristusta. He veivät kirjaimellisesti mukanaan sanoman rististä ja vallankumouksellinen voima seurasi heitä. Se voima seuraa myös meitä.

 

Konkreettisemmin risteihin päästään tutustumaan näyttelyn kautta. Runsaiden ristikuvioiden äärellä vietetään pitkään aikaa. Keskustelua syntyy ja muistoja kerrotaan.

 

Oloksella hiljaisuutta kuunnellen, luonnonihmeitä ihastellen

Torstai on toivoa täynnä. Kun heräämme uuteen aamuun, on muistettava, että on hiljaisuuden aika. Hiljaisuus voi mahdollistaa tien löytämisen lähemmäs omaa sisintä, toisia ihmisiä ja Jumalaa. Naiset tunturissa -tapahtumissa on tullut perinteeksi viettää hiljaista aamupäivää. On se vaan jännää, miten rauhoittavaa on aamupalaakin nauttia täyden hiljaisuuden vallitessa. Se luontuu oikein hyvin.

 

Hiljaisen vaelluksen matkaan siunaaminen järjestetään pihapiirissä. Rukoilemme varjelusta vaelluksellemme, saamme jokainen kaulaamme pyhiinvaeltajan ristin eli tau-ristin, joka on tullut tunnetuksi myös fransiskaanien tunnuksena ja on vakiintunut myös pyhiinvaeltajien ristiksi. Tämä risti tietämme valaiskoon. Rukoushetkestä lähdemme pyhiinvaeltajain hymniä Maa on niin kaunis laulaen ristiä ja Kristus-ikonia seuraten kohti päivän vaellusreittejä Oloksen maisemissa.

 

Oloksen reiteillä vaeltamista helpottaa latupohja ja silmää hivelevät mitä upeimmat luonnon taideteokset luovat taianomaisen tunnelman. Maisemalaavulla pidetään evästauko ja siihen päättyy hiljaisuuden osio. Kovin ketterästi ei lähde puhe tulvimaan. Hiljaisuus tekee hyvää ja siihen tottuu. Maisemareitti pysähdyttää vaeltajan usein. Näkymää on Pallaksen suuntaan, Särkitunturille, Muonion kirkonkylään. Luonto tarjoilee taideteoksiaan. Ja tuulimyllyt suhisevat Oloksen laella. Tunnelma on satumainen.

 

Palattuamme Tunturikeimiölle iloitsemme mainiosta päivällisestä. Myös saunan löylyt hivelevät kuin myös Naistenlammen vesi. Vieraaksemme ovat saapuneet vanhat tutut eli Anneli ja Rauno Pietarinen. Isä Rauno on Lapin ortodoksisen seurakunnan pappi ja Anneli kanttori. He ovat vierailleet ennenkin NT-tapahtumassa ja heidän lämminhenkisiä ja innostavia osuuksiaan monet jo odottivatkin.

 

Nuotiolauluja ja opetuspuhetta

Ilta on varattu letunpaistolle ja se tapahtuu perinteiseen malliin kodassa. Leiriperinteisiin kuuluvat nuotiolaulut raikuvat koko kodan täydeltä. Samalla lettupannut kellivät tulilla tuottaen taattuja rasvaisia ja makeita herkkujaan.

 

Isä Raunon opetuspuheesta jää erityisesti mieleen se, että Jumalan ylistäminen on alkuperäinen kutsumuksemme. Meillä on sielussamme tämä kutsumus ja sen toteuttamista haluamme. Mutta meillä on myös hengellinen syöpä. Mutta ei hätää, sillä hengellinen sädehoito meidät parantaa, mutta myös hengellistä lääkettä tarvitsemme. Se on raamatunlukua ja rukousta. Sydämemme on täynnä jäteöljyä, mutta rukouksella pumppaamme sitä tyhjäksi. Isä Rauno muistutti myös siitä, että erityisesti näissä huikeissa maisemissa, kun saamme Luojan luomistyötä ihastella, on meidän syytä muistaa kreikkalaisen isä Porfyrioksen kehotus, että me aina ja kaikkialla muistaisimme sanoa: Kiitos Jumalalle kaikesta.

 

Lukuvinkkinä Porfyrios Bairaktaris: Rakkauden haavoittama. Kirjan kristillisyys on valoisaa, samalla kertaa yksinkertaista ja syvällistä. Vanhus Porfyrios puhuu Kristuksesta ystävänämme, joka on meille kaikki. Kääntymällä Kristusta kohti me voimme voittaa pahat ajatuksemme ja himomme. Valon vaikutuksesta pimeys häviää. Illan hämäryyttä ei syyskesän pohjoisessa maisemassa juurikaan havaitse. Kodalta siirryimme iltarukouksen jälkeen yön levolle herätäksemme seuraavana aamuna uuteen päivään.

 

Kiitosta ja kiipeilyä

Toiseksi viimeinen leiripäivä valkenee. Hartaudessa laulamme kiitosakatistoksen Kunnia Jumalalle kaikesta. Kiitosakatistoksen venäjänkielisen alkutekstin on kirjoittanut metropoliitta Trifon Turkestanov (1861−1934). Se levisi Neuvostoliitossa uskovien keskuudessa itse tehtyinä kopioina kädestä käteen. 1970-luvulla se painettiin lännessä. 1990-luvulla ilmestyi englanninkielinen käännös, jonka myötä kiitosakatistos tuli tunnetuksi kautta maailman. Se on sisällöltään ylistystä ja kiitosta Jumalalle luomakunnasta ja koko elämästä.

 

Anneli Pietarinen on monelle NT-viikon osanottajalle jo vanha tuttu ja hänen innostava tapansa ohjata ortodoksisen kirkkolaulun pariin on varsin viehättävää ja mukaansatempaavaa. Koko pitkä akatistos lauletaan. Sanat eivät voi yhtäkään luonnosta nautiskelijaa jättää kylmäksi.

 

Kunnia Sinulle elämän juhlasta; Kunnia Sinulle jokaisen hedelmän ja marjan mausta; Kunnia Sinulle lempeästä tuulenvireestä; Kunnia Sinulle nousevan auringon säteistä; Kunnia Sinulle aamukasteen kimalluksesta….

 

Akatistoksen vaikuttavat ja Luojan luomistöitä ylistävät säkeet väikkyvät mielissämme, kun puolilta päivin lähdemme kipuamaan kohti Keimiön huippua. Päivä ei sään suhteen paremmaksi voisi tulla. Aurinkoa, lämpöä ja lempeyttä. Taivallus Keimiön rinteillä on monille tuttu. Haastetta tarjoavat erityisesti polun juurakot. Tarkkaan on askellusta seurattava. Mutta vaiva palkitaan kauniilla mäntymetsämaastolla. Paljon on ihailtavaa luonnon taideteoksissa. Vähitellen maiseman muuttuessa matalaksi tunturikoivikoksi saavumme kohtaan, josta voi ihailla Jerisjärven sineä. Tässä on pakko pysähtyä, nautimme eväitä ja silmämme imevät maiseman mahtavuutta. Sielumme siinä myös ravitaan.

 

Puurajan ylitettyämme maisemat sen kun paranevat ja huipulla kaikki on huippua. Kannamme kivemme korkeaan röykkiöön lisäksi. Lännen suunnalta avautuu Olostunturi ja tuulimyllytkin voi näin selkeällä säällä erottaa. Jerisjärvi ja Särkijärvi näkyvät ja järvien takana kohoavat Särkitunturin ja Ylläksen huiput. Näkymät sinertävien Pallasten suuntaan ovat huikaisevat, etualalla erottuu Sammaltunturi. Aikamme ihmeitä ihasteltuamme ja eväistä nautittuamme alamme laskeutua kohti kotoista Tunturikeimiötä. Alastulo onkin aina hankalampaa, kun pitää maastoa seurata ja myös hieman jarrutella. Kiireettä kun etenee, vaellus edistyy. Paluumatkalla huomaamme samoilla reiteillä valkean poron, jota pääsemme mukavasti kuvaamaan. Kyllä Keimiö kannatti – jälleen kerran.

 

Antoisan ja kokemusrikkaan päivän päätteeksi maistuvat sauna ja lammen lempeä veden viilennys puhumattakaan herkullisesta ilta-ateriasta sekä viimeisen illan hartaudesta. Kiitämme erityisesti Kristiania mainiosta organisoinnista, herkullisista aterioista ja kaikesta. Haikein mielin pakkamme reppujamme.

 

NNKY-liiton ohjelmatarjontaan kuuluvat muun muassa Voimasiskot ja Kamalat äidit. Voimasiskot-vertaistoiminta on tarkoitettu kaikille naisille ja Kamalat äidit on suunnattu teini-ikäisten äideille. Keimiölle saapu näiden ryhmien ryhmänvetäjiä ja vietämme heidän kanssaan viimeistä iltaamme. Nuoret naiset innostuvat kokoamaan fläppitaululle kokemuksiamme. Voimme singahdella mietteitämme ja tästä kertyykin mainio kollaasi: Hengellisyys luonnossa, Puhdas ilma, Luonnon kauneus, Yhdessäolo, Sallivuus, Hyväksyntä, Vuorovaikutteisuus…

 

Yllätysmomenttina itselleni tulee NNKY-liiton muistaminen eläkkeellesiirtymiseni johdosta. Reidarin teoksen Kevään kukka suopursu kukkii pohjalta on valmistettu myös kauniita tarjottimia. Saan sellaisen lahjaksi. Yllätyksellisintä ja mieleenpainuvinta lahjassa on Pirkko Pomellin taiteilema isokoinen tervehdyskortti. Pirkolla ei ollut mitään taiteilijatarvikkeita mukanaan, mutta Tunturikeimiön varastoista hän on kaivanut yhtä ja toista eli kartonkia, värejä, kananmunakennoja jne. Ja miten upean työn Pirkko onkaan taiteillut! Kristillinen usko, Lapin lumo, kohtaaminen, kaikki. Olen teoksen kannen kehystyttänyt ja se on nyt kauniina ikoniseinälläni.

 

Kerran vielä Keimiölle!

Tapahtuma päättyy lauantaihin ja samalla alkaa uusi vuosi, uusi kirkkovuosi ortodoksisessa kirkossa, jossa kirkkovuosi alkaa aina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Tämä tapa periytyy Bysantin ajalta, jolloin uusi vuosi alkoi satokauden päätyttyä. Syyskuun ensimmäisen päivän ekumeeninen merkitys on vahvistunut, kun paavi Franciscus 2015 on asettanut sen rukouspäiväksi myös katolisessa kirkossa, ortodoksisen esikuvan mukaan. Ekumeenista Luomakunnan aikaa vietetään 1.9.–4.10. Päättymispäivä on lännen kirkossa vietettävä Franciscus Assisilaisen muistopäivä.

 

Naiset tunturissa -tapahtuma päätetään leirikirkossa Luomakunnan ajan tekstien merkeissä. Siunaamme itsemme ja toisemme. Esitämme vanhan tutun keimiöläistoiveen: Kerran vielä Keimiölle! Toivotamme enkeleitä matkallemme ja päätökseksi laulamme toistaen irlantilaista siunausta: Tulkoon tie sinua vastaan, olkoon tuuli aina myötäinen, päivä poskillesi paistakoon, sade pelloillesi virratkoon. Ja kunnes kohdataan, elämäsi jääköön käsiin Jumalan.

 

 

katson avaruutta ympärilläni

yhtäkkiä olen kuin lapsi

saan huutaa iloita hyppiä

leikkiä tunturissa

tässä ihanassa naisporukassa

on lupa aitoon ihmettelyyn

lapsenmieli on sallittua

naistensaunassa ilot ja surut jaetaan

hiljaisuudessa syntyy

vertaansa vailla oleva luottamus

Päivi Tjukanov

 

Päiväkirjaa piti: Sirpa-Maija Vuorinen

 

Kiinnostuitko vuoden 2019 Naiset tunturissa -viikosta?

Ota yhteyttä järjestösihteeri Riitta Räntilään, **@**

 

Vuoden 2017 Naiset tunturissa -viikkoon voi käydä tutustumassa tästä linkistä: http://www.ekumenia.fi/etusivu/ajankohtaista_-_aktuellt/naiset_tunturissa__oppi_ottakaamme_joutsenista/

Kuvat: Siru Vuorinen