2.11.2016: Vaikuta tarinallasi, kirjoita elämästäsi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Yhteystiedot | På svenska | In English | Sivukartta | Intranet

Naiset luovat turvallisen maailman.

Vaikuta tarinallasi, kirjoita elämästäsi

Muistelu voi olla kuin vanhalle ullakolle kiipeämistä ja sinne unohdettujen tai siististi säilöön laitettujen tavaroiden esille ottamista. Oletko koskaan ajatellutkaan elämääsi tekstinä tai itseäsi omaelämäkerran päähenkilönä? Nyt voisi olla sen aika.

 

NNKY:n jäsenlehti Näkyvä Nainen 5/2016 ilmestyy 10.11.
Anna Liisa Karjalaisen jutun aiheena on oman elämän muistelu ja muistoista kirjoittaminen. 

Ihmisen ainutlaatuisuus paljastuu hänen elämäntarinastaan. Kahta samanlaista elämää ei ole, eikä samanlaista kokemisen tapaa, vaikka elinympäristö ja elämänkulku olisivat olleetkin samankaltaiset.

Oman elämänsä ja kokemustensa läpikäyminen auttaa itseymmärryksen ja identiteetin tarkastelussa ja vahvistamisessa sekä näyttää itselle oman elämän uudella tavalla arvokkaana ja ainutlaatuisena. Ajatella, mitä kaikkea olen kokenut ja missä ollut mukana! Olenpa aikamoinen selviytyjä! Minähän osaan monenlaista!

Kirjoitetut elämäntarinat ovat perinteisesti liitetty henkilöihin, joille on tapahtunut jotain merkittävää tai jotka ovat vaikuttaneet yhteiskunnassa näkyvästi. Kuitenkin tavallisten ihmisten elämäntarinat ovat yhtä arvokkaita, sillä kirjoitettu elämäntarina on aina myös osa tietyn ajan historiaa, josta on luettavissa eletyn ajan käytänteitä, arvostuksia, tapahtumia ja niiden merkitystä yksilölle. Kirjoitettu elämäntarina voi siten olla arvokas dokumentti jälkipolville ja mikrohistoriasta kiinnostuneille tutkijoille.

Muistamista kirjoittamalla

Oman elämän kerronta on käynnissä eri tavoin kaiken aikaa. Sitä voi pitää suorastaan kansalaistaitona; itsestään ja elämänkulustaan on osattava kertoa milloin missäkin. Muistaminen voi tuottaa yhtä suunnatonta mielihyvää kuin lapsuuteen liittyneen lelun tai vaatteen löytäminen. Muistelu ja muistaminen vievät mennessään. Tyypillistä on, että muisto herättää toisen muiston, vaikka alussa saattaa tuntua, ettei lapsuudestaan ja nuoruudestaan muista juuri mitään. Muistot alkavat tulvia mieleen tuoksuineen, hajuineen ja jopa ääninä.

Jonkin muistojen arkun avaaminen voi tuottaa tuskaa, ja kansi on suljettava nopeasti. Asioilla on aikansa, eikä aina ole valmiutta ottaa esille mitä tahansa. Itseään on kuunneltava. Kirjoittaminen on muistelun keinona turvallinen, sillä siinä voi helposti rajata asioiden esille ottoa. Kirjoittaminen on toimintona hitaampi kuin puhuminen ja tuo hitaus on kirjoittajan suoja. Hän voi muotoilla muistonsa siten kuin haluaa, ja pyyhkiä pois sen, mihin ei ole tyytyväinen tai mitä ei haluakaan näkyviin.

Omaa elämäänsä voi muistella kirjoittaen missä iässä tahansa. Jotkin elämänvaiheet ovat otollisempia muisteluun kuin toiset – jossain vaiheessa tulee oikein tarve kääntyä taaksepäin ja selvittää elettyä. Taitekohdat ja erilaiset siirtymät elämässä ovat tällaisia vaiheita: nuorella muutto kotoa, vanhemmilla pesän tyhjeneminen, ammatinvaihto, avioero, sairastuminen, eläkkeelle jääminen ja kuolemantapaukset. Ihmisellä on tarve luoda jatkumoa elämästään, ja joissakin taitekohdissa on selvitettävä sitä, miten elämä nyt jatkuu. Siksi menneeseen palaaminen voi olla hyvänä apuna matkalla tulevaan.

Eletyn tulkintaa itseä varten

Muisteleminen ja menneen tulkinta tapahtuu aina siinä tilanteessa, jossa kulloinkin elää. Lopullista tulkintaa ja ehdotonta totuutta eletystä ja parhaillaan elettävästä ei siis ole. Muistot muuntuvat ja saavat oman sävynsä muistelun ajankohdan mukaan. Siksi kannattaa lukea vanhoja tekstejäänkin tarkastelemalla, mitä ne kertovat kirjoittamisajankohdasta ja itsestä kirjoittajana tuolloin.

Kokonaisen elämäkerran kirjoittaminen voi tuntua jo ajatuksena näännyttävältä. Ei kannatakaan kirjoittaa ”kokonaisuutta”, vaan yksityiskohtia, yksittäisiä muistoja, muisteluita, tunnelmia. Niistä voi myöhemmin muotoutua kokonaisuus tai niistä voi lähteä rakentamaan sellaista. Kenenkään elämää ei voi kukaan kirjoittaa perin pohjin, vaan kysymys on aina valinnoista. Anna eletystä elämästä valikoitua vapaasti muisteltavaksi juuri se, mikä nyt tuntuu kiinnostavalta, tärkeältä tai mikä jostain syystä on päällimmäisenä mielessäsi. Voit myös valita teeman, jota tarkastelet eri ikäkausina, esimerkiksi minä ja asuinpaikkani, minä ja harrastukseni, minä ja sisarukseni.

Kirjoittamisen voi aloittaa mistä vain, joskin lapsuus koetaan usein kaikkein antoisimmaksi. Lapsuus on kuin ”syvyys kaiken alla”, toteaa runoilija Gösta Ågren. Paluu oman lapsuuden ympäristöön, sen esineiden, ihmisten ja mieleen jääneiden yksityiskohtien muisteluun voi johdattaa helpoimmin muistosta toiseen. Missä asuitte? Miltä koti näytti? Millaisia esineitä kodissa oli? Keitä siellä asui? Mitä ja millä leikit? Kenen kanssa?

Ole armollinen itsellesi

Nuoruuden muistelu voi olla joskus vaikeaa. Nuoreen minään ja sen toimiin ei aina suhtauduta samalla myötätunnolla kuin itseen lapsena, vaan häpeän tunteet saattavat vallata mielen. Nuori minä on kuitenkin toiminut niillä edellytyksillä, jotka hänellä ovat silloin olleet, joten lempeää katsetta ja ymmärrystä nuorta minää kohtaan voi kirjoittaessa harjoitella.

Kirjoittamisen esteenä voi mielessä olla vaatimukset hyvästä ilmaisusta ja ehjästä tekstistä. Unohda ne ja kirjoita vain itsellesi. Älä piittaa säännöistä ja oikeinkirjoituksesta, vaan anna tekstin tulla. Sitä voi halutessa muokata myöhemmin. Kirjoita siten ja sen verran kuin haluat. Nauti! Jos miettii liiaksi mahdollista lukijaa ja asettaa testille suuria vaatimuksia, voi kirjoittaminen tyssätä alkuunsa. Vapaa kirjoittaminen voi vaivattomuudellaan yllättää ja tuottaa eloisia ilmaisuja.

Tunnetyötä

Muistaminen, muistelu ja muistoista kirjoittaminen voi tuottaa suurta iloa. Syntyneet tekstit voivat synnyttää ideoita niiden julkaisemisesta ja kirjoittamisharrastuksen syventämisestä. Tekstit saattavat ilahduttaa tai lohduttaa muitakin samana aikana eläneitä tai samoja asioita kokeneita. Toisen muistot herättävät myös oman muistelun.

Kirjoittaminen voi nostaa pintaan myös muita tunteita, kuten surua ja ahdistusta. Tunteet ovat olennainen osa muistelua, emmekä kai kokisi muistelua mielekkääksi, jos se ei herättäisi myös tunteitamme. Muistelun herättämä suru ja kyyneleet jonkin elämän asian käsittelynä vievät yleensä kirjoittajaa eteenpäin. Jos jotkin kirjoittaessa mieleen nousseet asiat jäävät pyörimään kohtuuttomasti mieleen, on hyvä puhua niistä jonkun kanssa. Joskus ammattiapukin on tarpeen.

Muistelu ja muistaminen eivät lopu, vaikka kirjoittamisen lopettaisikin. Pää tekee edelleen työtään, ja unetkin voivat aktivoitua käsittelemään mennyttä. Joskus kirjoittaminen voi herättää tarpeen ottaa yhteyttä muistoihin liittyviin ihmisiin ja kontakteja uusitaan.

Omasta elämästä kirjoittamisen lisäksi kannattaa kirjoittaa itselle joka kerta myös kirjoittamisen kokemuksesta. Miltä tuntui kirjoittaa, mitä koit? Oivalsitko jotain? Mitä jäit miettimään? Kirjoittamisen kokemusten kirjaaminen ja niiden pohtiminen ovat arvokkaita oman itsetuntemuksen kehittämisessä. Niitä ei ole tarkoitettu muiden luettavaksi, mutta joskus nekin antavat suuntaa ja syvyyttä omaelämäkerralliselle tekstille.

Anna Liisa Karjalainen

Kirjoittaja on omaelämäkerrallisen kirjoittamisen tutkija, opettaja ja ohjaaja.