Strategia
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Yhteystiedot | På svenska | In English | Sivukartta | Intranet

Naiset luovat turvallisen maailman.

Strategia

NNKY on kansainvälinen ja ekumeeninen, 108 maassa yli 23000 paikallisyhdistyksen voimin toimiva nuorten ja naisten liike, joka korostaa ihmisen henkistä, hengellistä ja fyysistä kokonaisuutta. NNKY-liikkeessä on tavoitteena, että kaikki naiset, siis nuoret naiset ja tytöt sekä aikuiset, keski-ikäiset ja seniorit vaikuttavat menestyksellisesti omien yhteisöjensä ja oman elämänsä kehittämiseen vastuunkantajina, päätöksentekijöinä ja muutoksen tuojina. Kristillisen uskon innoittamana NNKY:n tehtävä on kehittää ja vahvistaa naisten ja tyttöjen johtajuutta ja yhteisvoimaa, jotta kaikilla ihmisillä olisi täydet ihmisoikeudet ja hyvä itsetunto, heitä kohdeltaisiin oikeudenmukaisesti ja he saisivat nauttia hyvinvoinnista, turvallisuudesta, vapaudesta ja rauhasta.

Vuosien 2016 -2019 toiminnan lähtökohdaksi vahvistetaan NNKY:n Maailmanliiton Visiointi 2035 -dokumentissa teema Rohkea ja uudistava johtajuus ja painopistealueiksi

  • naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen
  • kristillinen arvopohja  
  • erilaisuuden kunnioittaminen ja arvostaminen
  • ihmisoikeuksien kunnioittaminen
  • sukupolvien välinen yhteinen jaettu johtajuus
  • vapaaehtoisuus

Tavoitteena on luoda ja pitää NNKY kaikille naisille avoimena tulevaisuuteen katsovana vaikutusvaltaisena ja oikeudenmukaisena toimijana, joka edistää sosiaalista, taloudellista ja ympäristön hyvinvointia.

NNKY on liike, jossa

  • toimii jaettu, uudistava ja sukupolvien välinen yhteinen johtajuus
  • kunnioitetaan erilaisuutta ja toimitaan naisten täysien ihmisoikeuksien toteutumiseksi
  • omaehtoinen varainhankinta ja tehokas, luotettava ja uudistava hallinto tukee kestävää kehitystä. 

 

Pitemmän aikavälin (2016-2019) strategian

avainsanoja ovat voimaannuttaminen, arvostaminen, luotettavuus ja jakaminen:

 

VOIMAANNUTTAMINEN

Naisten oikeudet ja tasa-arvo, kokonaisvaltainen henkinen ja hengellinen vahvistaminen

ARVOSTAMINEN

Kristillinen vieraanvaraisuus, yksilön ja yhteisön kertomukset (”herstories”, naisen ääni)  

LUOTETTAVUUS

Omaehtoinen varainhankinta ja hyvä, läpinäkyvä hallinto

JAKAMINEN

Vertaistuki ja kestävä kehitys, kansainvälinen vastuu

 

NNKY-toiminta luo eri tavoin puitteita, joissa naiset ja tytöt voivat itsenäisesti ja yhdessä rakentaa omaa hyvinvointiaan. NNKY:llä on maailmanlaajuisesti yhteiskunnallinen tehtävä, jota ei ole sidottu voiton tavoitteluun. Osallistujaa ei nähdä passiivisena palveluiden vastaanottajana vaan aktiivisena toimijana, jonka hyvinvointia tuetaan ja joka omalta osaltaan rohkaistuu tukemaan muiden hyvinvointia ja vaikuttamaan yhteisöllisyyteen. NNKY on ekumeenisesti avoin erilaisten kristillisten yhteisöjen naisille ja valmis toimimaan yhdessä myös muitten uskontojen edustajien kanssa.