Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys

Kansainvälinen toiminta

Maailmanlaaja NNKY-liike toimii 125 maassa noin 22 000 yhteisössä ja toiminnassa on mukana yli 25 miljoonaa naista ja tyttöä. NNKY:n historia ulottuu 1850-luvulle, jolloin ensimmäiset yhdistykset aloittivat toimintansa Englannissa. Kansainvälinen yhteistyöelin NNKY:n Maailmanliitto (World YWCA) on perustettu vuonna 1894.

NNKY pyrkii naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen mm. koulutuksen, pienlainojen ja kehitysprojektien avulla sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja naiskauppaa vastustamalla. Tärkeä työmuoto on myös nuorten naisten kouluttaminen johtajuuteen ja vastuuseen.

NNKY:n Maailmanliiton ja Euroopan NNKY:iden kautta myös suomalaisille nuorille on tarjolla mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin tapahtumiin, koulutukseen ja leireille tai hakea harjoittelijoiksi Maailmanliiton toimistoon.

NNKY-liiton yhteydessä toimii kaksi kansainvälistä, ekumeenista naisten liikettä: Maailman rukouspäivän Suomen toimikunta ja Pienimmän lantin yhteisö. Yhteistyö Viron NNKY:n kanssa on tiivistä.