Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys

NNKY-tunnustuspalkinto 2010

NNKY palkitsi vanhemmuutta tukevaa toimintaa yhteensä 10 500 eurolla

NNKY-liitto ry (Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto ry) jakoi vuotuisen tunnustuspalkintonsa tänä vuonna kolmelle taholle, joista kukin sai 3 500 euroa. Palkinnon saajat olivat Ensi- ja turvakotien liitto ry:n Jussi-työ, Liekku ry ja Pienperheyhdistys ry. NNKY-tunnustuspalkinto osoitettiin vanhemmuuden tukemiseen.

"Saimme tunnustuspalkinnon jakamista varten 18 hyvää ehdotusta. Palkitut tukevat toiminnallaan erilaisia perheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja tekevät työtä hyvinkin eri näkökulmista perheen etuja ajaen," kertoo NNKY-liiton puheenjohtaja Pia Öhman.

NNKY-tunnustuspalkinto jaettiin kahdeksannen kerran. Palkinto luovutettiin Maailman NNKY-päivänä 24. huhtikuuta, jolloin NNKY-liike kokoontuu ”Aamiainen kiertää maailmaa” -tapahtuman merkeissä noin 120 maassa.

*

KUVA: NNKY-liiton puheenjohtaja Pia Öhman (kuvassa vas.) luovutti NNKY-tunnustuspalkinnon pääsihteeri Pirjo-Liisa Penttisen ja varapuheenjohtaja Tuuli Raamatin (kuvassa oik.) kanssa. Palkinnon vastaanottivat Ensi- ja turvakotien liitto ry:n Jussi-työntekijä Matti Kupila (kuvassa 2. vas.) ja toimitusjohtaja Ritva Karinsalo, Liekku ry:n puheenjohtaja Tanja Pesonen ja Menni ja varapuheenjohtaja Katriina Pitkäjärvi ja Vilppu sekä Pienperheyhdistyksen hallituksen jäsen Sari Lönn ja toiminnanjohtaja Juha Turtiainen.

*

NNKY on 1850-luvulla alkunsa saanut ekumeeninen, monikulttuurinen ja kansainvälinen tyttöjen ja naisten liike. Se toimii noin 22 000 paikallisen toimijaverkoston kautta 125 maassa.

Ensi- ja turvakotien liiton Jussi-työ on miehille suunnattu sosiaalisen työn muoto, jonka tavoitteena on tukea miehiä löytämään väkivallattomia ongelmanratkaisukeinoja ja auttaa miehiä elämään turvallisesti itsensä ja läheistensä kanssa.

Liekku on Joensuun seudulla vuodesta 2005 alkaen vapaaehtoisvoimin toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on vahvistaa lasten ja perheiden asemaa sekä edistää lapsentahtisen, luonnonmukaisen ja ekologisen elämäntavan asemaa.

Pienperheyhdistys on yksinhuoltajien vuonna 1968 perustama kansalaisjärjestö, joka edistää lasten aseman parantamista ja tasa-arvoisen lapsuuden toteutumista.


*

NNKY-tunnustuspalkinnon saajat vuosina 2003–2009

NNKY-tunnustuspalkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003.

v. 2003

Palkintosumma yht. 5 000 €

Hedvig-huone, turvapaikka väkivaltaa kokeneille naisille, Pelastusarmeija, 5 000 €

v. 2004

Palkintosumma yht. 8 640 €

Miksi Saara nauroi -näytelmä, Minna Hokkanen ja työryhmä,

Tampereen Työväenteatterin OFF-tuotanto, 4 320 €

Tjejer i kyrkan -projekti, Maria Sundblom, 4 320 €

v. 2005

Palkintosumma yht. 7 000€

Lehtisaaren nuorisokoti, Helsinki, 3 500 €

Naistari, kansainvälinen naisten tapaamispaikka, Setlementti Naapuri, Tampere, 3 500 €

v. 2006

Palkintosumma yht. 6 400 €

Nuorison neuvonta-asema, Suomen Valkonauhaliitto ry, 3 200 €

Äidikepalvelu, Tampereen NNKY, 3 200 €

v. 2007

Palkintosumma yht. 7 000 €

Helsingin Tyttöjen Talo, tyttöjen kulttuurikasvatuksen tukeminen, 2 000 €

Tampereen NNKY:n monikulttuurinen toiminta, työpari Pirjo Toivonen, Eija Kepsu, 2 500 €

Oulun NNKY, Kamalat äidit, Arja Ilvesviita, 2 500 €

v. 2008

Palkintosumma yht. 11 000 €

APROPOS – Väkivallan ehkäisemisen monialainen ja monitieteinen
koulutus- ja verkostoitumisprojekti, Oulun yliopiston Naistutkimus, 5 500 €

Paljastettu intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka -kirja, toim. Sari Näre ja Suvi Ronkainen. 5 500 €

v. 2009

Palkintosumma yht. 11 000 €

Luetaan yhdessä – Vi läser tillsammans! -kampanja, Suomen UNIFEM ja Zonta International Piiri 20, 11 000 €