|
|
Maailman rukouspäivä 2012: TAUSTATIETOJA MALESIASTA![]()
MAAILMAN RUKOUSPÄIVÄ 2012 Malesia
Malesia sijaitsee Kaakkois-Aasiassa, päiväntasaajan pohjoispuolella. Malesia jakaantuu länsi- ja itäosaan, joiden välissä on 600 km merta. Länsi- ja itäosan pinta-ala on yhteensä 329 750 km2. Malesian nimi tulee siellä aikoinaan vallinneen rodun nimestä.
ILMASTO
MAANTIEDE Malesian kasvillisuus on trooppista sademetsää. Sen ekosysteemi on yksi maailman vanhimmista, arvokkaimmista ja uhanalaisimmista. Sademetsää on noin 21 miljoonaa hehtaaria, ja siellä kasvaa 2500 erilaista puulajia ja yli 5500 lajia muita kasveja.
TALOUS Mineraali- ja luonnonvaroilla sekä maataloustuotteilla on suuri vaikutus Malesian talouteen. Tärkeimpiä luonnonvaroja ovat mm. tina, öljy ja kupari. Yli 53 % maailman palmuöljystä on peräisin Malesiasta, ja maatalous tuottaa myös kumia, puutavaraa, kaakaota, riisiä, trooppisia hedelmiä, kalaa, kookospähkinöitä, paprikoita, ananasta, teetä ja tupakkaa. Yksityistä sektoria on kasvatettu vuodesta 1990 lähtien. On ponnisteltu työttömyyden vähentämiseksi ja köyhyyden poistamiseksi erityisesti tiheään asutulla maaseudulla. Nykyisin Malesia on yksi maailman suurimmista puolijohdekomponenttien, elektroniikan ja tietotekniikan viejistä.
HALLITUS Malesia on perustuslaillinen monarkia eli kuningaskunta, ja kuningas on myös maan korkein uskonnollinen johtaja. Kuningas valitaan hallitsijakonferenssissa viideksi vuodeksi yhdeksän sulttaanien joukosta. Toimeenpanovalta on kuitenkin pääministerillä. Sisäisen turvallisuuslain voimalla malesialaisia voidaan pidättää nostamatta syytettä tuomioistuimessa, jos heidän epäillään olevan yleisen järjestyksen tai turvallisuuden uhkana. Kuolemanrangaistus on yleinen tuomio huumekaupasta.
KANSA Malesiassa asuu noin 28 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa maan länsiosassa eli Malakan niemimaalla. Enemmistönä ovat malaijit. Kiinalaista syntyperää on väestöstä kolmasosa, intialaisia noin 10 % ja loput ovat eri alkuperäiskansanryhmiä (noin 20 heimoa) ja muita pieniä vähemmistöjä kuten euraasialaisia, portugalilaisia ja srilankalaisia. Varhaiset kiinalaiset esi-isät, jotka saapuivat Melakaan, menivät naimisiin indonesialaisnaisten kanssa. Heidän jälkeläisensä muodostavat malaijilais-kiinalaisen yhteisön, joka puhuu malaijia, noudattaa malaijilaisia tapoja, mutta harjoittaa kiinalaista uskontoa. Naiset kehittivät koristeellisen kangaskirjonnan ja siemenkorukäsityöperinteen. Heidän korunsa ja värikkäät posliiniesineensä ovat keräilykohteita.
KULTTUURI Historiallisesti ja maantieteellisesti Malesia on monikulttuurinen maa, jonka ystävällisellä ja vieraanvaraisella kansalla on rikas kulttuuriperintö. Tätä moninaisuutta ohjaa Rukunegara, Malesian kansallinen filosofia, jonka ohjenuoria ovat usko jumalaan, uskollisuus kuningasta ja maata kohtaan, perustuslain kunnioitus, oikeusvaltiollinen hallinto sekä hyvä käytös ja moraali. Värikäs monipuolinen kulttuuri näkyy lähes kaikessa – juhlissa, tansseissa, puvuissa, taiteessa, käsitöissä, peleissä, soittimissa, ruuissa, harrastuksissa ja elämäntavoissa.
NAISET Viime vuosina naiset ovat konkreettisesti vaikuttaneet yhä enemmän kansakunnan sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Naiset ovat korkeammin koulutettuja, osallistuvat yhä enemmän työelämään ja ovat mukana liiketoiminnassa. He ovat menestyneet lääkäreinä, hammaslääkäreinä, asianajajina, arkkitehteinä, yrittäjinä ja poliitikkoina. Naisia on paljon myös tuotanto- ja palvelualoilla. Hallituksen ja kansalaisjärjestöjen koulutusohjelmat, jotka tarjoavat taito- ja yrittäjyyskoulutusta sekä rahoitusapua, ovat auttaneet vähentämään naisten ja yksinhuoltajaäitien köyhyyttä. Vaikka naisliike on edistynyt Malesiassa, naiset kokevat syrjintää ja väkivaltaa kaikissa yhteiskuntaluokissa. Työikäisten naisten (15–64 vuotta) ryhmästä vain 40 % on ansiotyössä. Naisten osallistumisprosentti päätöksentekotehtävissä on alhainen. Maailmanlaajuisesti kolmasosan maailman hallitusten johtajista pitäisi olla naisia, mutta Malesian osalta tämä ei ole toteutunut, koska Malesian hallitus ei ole hyväksynyt politiikkaa, jolla naisten osallistumista poliittiseen päätöksentekoon lisättäisiin. Malesiassa on Naisten, perheen ja yhteisön kehittämisen ministeriö, joka keskittyy naisten asioihin. Väkivaltaa esiintyy lasten surmaamisen, aborttien, insestin (332 tapausta vuonna 2006), sukupuolisen häirinnän, raiskausten (243 tapausta vuonna 2006) ja perheväkivallan muodossa. Lisäksi naisia kuvaillaan kielteisesti tiedotusvälineissä ja työpaikoilla. Malesian naiset kärsivät väkivallasta hiljaa ja vastustamatta. Tässä kulttuurissa tyttölapsia pidetään poikalapsiin nähden vähempiarvoisina. Monet malesialaiset järjestöt kouluttavat naisia arvostamaan itseään naisina sekä jakavat lakitietoa seksuaalisesta häirinnästä, raiskauksista ja kaikenlaisesta naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Malesia on Aasian siirtotyöläisten tuonnin suurin kohdemaa. Maassa ihmiskauppa on kasvanut ja siitä on tullut erittäin taitavasti organisoitua ja järjestäytynyttä. TENAGANITA on naisten ja siirtotyöläisten oikeuksia turvaamaan pyrkivä organisaatio, joka toimii läheisessä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen, suurlähetystöjen ja poliisin kanssa. Tenaganita on pitänyt turvakotia ihmiskaupasta selvinneille naisille ja lapsille vuodesta 1983. Rukoilemme näiden naisten puolesta kaikkialla maailmassa.
USKONTO Malesia on monien uskontojen maa. Maan vanhin uskonto on alkuperäiskansojen harjoittama animismi. Hindulaisuus, buddhalaisuus ja islam tulivat Malesiaan Intiasta ja Kiinasta kauppiaiden ja matkustajien mukana. Virallinen uskonto on islam. Monet Malesian kiinalaiset noudattavat perinteistä uskontoaan, kuten buddhalaisuutta, taolaisuutta ja kungfutselaisuutta. |
|||||||
| © NNKY - Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys // Kotimaanetti – Sujuu-julkaisujärjestelmä |